(Lainsäädäntöä seurattu 31.12.2009 asti)
Rikos on sellainen teko tai laiminlyönti joka eduskunnan hyväksymässä laissa on säädetty rangaistavaksi.
Kuulustelu esitutkinnassa
Se, että henkilö on
rikoksesta epäiltynä ilmenee yleensä siten, että poliisi kutsuu
kuulusteltavaksi asuinpaikan poliisilaitokselle. Törkeimmissä tapauksissa
poliisi voi myös ottaa epäillyn kiinni tai pidättää hänet. Tällöin poliisilla
on oikeus pitää epäiltyä kiinni 3 vuorokautta, ja jos epäiltyä ei tällöin
vapauteta, on poliisin pyydettävä käräjäoikeudelta epäillyn vangitsemista.
Vangitsemisasia otetaan käsiteltäväksi neljäntenä päivänä kiinniotosta.
Ennen kuulustelun alkua kuulusteltavalle tulee ilmoittaa missä asemassa häntä
kuullaan (epäilty, todistaja, asianomistaja). Jos henkilöä kuullaan epäiltynä,
hänelle on samalla kerrottava mistä teosta häntä epäillään. Teko on aikaan ja
paikkaan sidottua toimintaa, joten pelkkä rikosnimikkeen ilmoittaminen ei riitä
(esim. näpistys).
Epäillyllä ei ole totuudessapysymisvelvollisuutta. Usein on kuitenkin
aiheellista selvittää mitä asiasta tietää ja mitä on tehnyt. Tällä tavoin
välttää aiheettomat ja liialliset epäilyt. Keneltäkään ei kuitenkaan voida
edellyttää oman syyllisyytensä todistamista. Tästä seuraa se, ettei
valehtelusta voida rangaista. Valehtelusta kiinni jääminen rapauttaa kuitenkin
epäillyn uskottavuuden ja voi koitua suureksikin vahingoksi. Vaarana on se,
että pikkurikkeen salaamisen takia joutuukin epäillyksi paljon vakavammasta
teosta.
Epäillyllä on oikeus neuvotella asianajajansa kanssa ja pyytää asianajaja
mukaan kuulusteluihin. Aina se ei kuitenkaan ole tarpeen. Jos kuulustelu
muodostuu hankalaksi, voi pyynnön avustajan saamiseksi paikalle esittää myös
kesken kuulustelun.
Kuulusteluissa ei tärkeintä ole se mitä siellä kertoo, vaan se millaisen
kertomuksen allekirjoittaa. Kirjatun kertomuksen tarkistaminen ja korjausten
tekeminen on kuulustelun tärkein vaihe. Siihen tulee varata aikaa. Kertomuksia
voidaan ja yleensä käytetäänkin näyttönä syytteen tueksi, joten virheet on
syytä korjata heti. Myöhempiä korjauspyyntöjä ei enää välttämättä pidetä
uskottavina. On myös syytä kiinnittää huomiota seikkoihin, joita ei ole
pöytäkirjattu. Kuulusteltava päättää kertomuksen sisällöstä!
Esitutkinnan lopuksi epäillyllä on pääsääntöisesti oikeus loppulausuntoon. Tämä
on viimeistään se vaihe, jossa on syytä kääntyä asianajajan puoleen, jos näin
aikoo tehdä. Loppulausunnossa voidaan esittää lisätutkintapyyntöjä ja osoittaa
seikkoja, joihin syyttäjän tulee kiinnittää huomiota. Loppulausuntoa varten
asianosaiset saavat käyttöönsä koko aineiston, eli myös muiden asianosaisten kertomukset,
laboratoriotutkimukset yms.
Syyttäjä
Virallinen syyttäjä päättää esitutkinnan valmistuttua nostetaanko asiassa syyte. Syyte voidaan jättää nostamatta rikoksen vähäisyyden tai näytön puutteen vuoksi. Lievät rikosjutut voidaan osoittaa sovitteluun, jossa sovitaan mm. aiheutetun vahingon korvaamisesta. Syyttäjä voi myös päättää rangaistusmääräyksen antamisesta, eli syytetty saa ns. sakkolapun, johon tyytymättömänä hän voi vaatia asian oikeuskäsittelyyn.
Katso myös: Valtakunnansyyttäjänviraston sivut
Oikeudenkäynti
Syyttäjä ajaa syytettä
rikosoikeudenkäynnissä. Rikosoikeudenkäynnin tarkoituksena on rikollisen teon
ja rikoksen tekijän toteaminen sekä rikokseen liittyvien seuraamusten kuten
rangaistuksen ja korvausvelvollisuuden määrääminen.
Laajemmassa merkityksessä rikosoikeudenkäyntiin eli rikosprosessiin katsotaan
kuuluvaksi myös valmistava tutkinta eli poliisin suorittama esitutkinta.
Esitutkinnan ensisijaisena tarkoituksena on selvittää, onko riittävää aihetta
varsinaisen oikeudenkäynnin vireille panemiseen rikoksesta epäiltyä vastaan.
Laajemmassa merkityksessä rikosprosessiin kuuluu myös rangaistuksen
täytäntöönpano. Rikosprosessi sisältää siis vahvistusmenettelyn eli rikollisen
teon toteamisen ja rangaistuksen ja korvausvelvollisuuden määräämisen ohella
laajemmassa merkityksessä myös esitutkinnan ja
täytäntöönpanomenettelyn.
Kokonaisuudessaan rikosprosessi on lailla järjestetty menettely, jossa
määrätään ne toimenpiteet, joihin on ryhdyttävä tapahtuneen rikoksen johdosta.
Kun riita-asioissa on voimassa sääntö, että asianosaiset ovat
tasa-arvoisia niin rikosprosessissa ei tasavertaisuus ole mikään itsestään
selvä tosiasia, vaan syytetty on alistetussa asemassa ja erityisesti silloin
kun kyseessä on vakavampi rikos. Rikoksesta epäiltyyn voidaan kohdistaa
erilaisia pakkokeinoja, pidättäminen, vangitseminen jne ja oikeudenkäynnin aikana
syytetty saattaa joutua samanlaisten toimenpiteiden kohteeksi.
Syytetyn asemaa lieventää kuitenkin rikosoikeudelliset periaatteet, lähinnä
puolustuksen suosimisen periaate, mikä ennen muuta sisältää sen, että asian
ollessa epäselvä on asia ratkaistava syytetyn eduksi. Tätä periaatetta
kutsutaan latinalaisella nimellä in dubio pro reo. Jos jonkin syyllisyyttä
koskevan seikan suhteen on olemassa epäilyksiä, on syytetty vapautettava. Jos
rikosasiaa ratkaistaessa äänestettäessä äänet menevät tasan, niin vapauttava
tai lievin mielipide voittaa.
Rikosoikeudenkäyntiä hallitsee pyrkimys oikeudenmukaiseen ratkaisuun ja
aineellisen totuuden löytämiseen.
Syytetyn vähimmäisoikeudet Euroopan ihmisoikeussopimuksessa:
Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen
syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.
Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:
a) oikeus saada viipymättä
yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja
perusteista hänen ymmärtämällään
kielellä;
b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset
valmistella puolustustaan;
c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse
valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty
itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta
oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;
d) oikeus kuulustella tai kuulusteluttaa todistajia, jotka kutsutaan
todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat
kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan
todistamaan kutsutut todistajat;
e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu
tuomioistuimessa käytettyä kieltä.
Oikeuspaikka
Syyte rikoksesta tutkitaan sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä rikos on
tehty. Mikäli rikos jää yritykseksi niin rikos tutkitaan siellä missä täytetyn
rikoksen seuraus olisi ilmennyt.
Eräät vakavat asiat käsitellään ensiasteena hovioikeudessa.
Rikosasian vireilletulo
Rikosasia tulee vireille kun syyttäjä jättää haastehakemuksen oikeuteen.
Haastehakemus sisältää syytteen. Haaste on annettava tiedoksi niin hyvissä
ajoin, että vastaaja voi määräpäivänä saapua tuomioistuimeen ja edellytyksenä
myös on, että vastaajalle on jäätävä kohtuullinen aika oikeudenkäyntiin
valmistautumiseen ja oikeudenkäyntiavustajan hankkimiseen ym. välttämättömiin
ja tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin.
Oikeudenkäyntiin saapumatta jäämisestä seurauksena voi olla sakko ja vastaaja
voidaan lisäksi määrätä jatkokäsittelyyn tuotavaksi viranomaisten toimesta
omalla kustannuksellaan. Syytetty voidaan myös määrätä vangittavaksi poissaolon
takia. Mikäli vastaajalla on laillinen este kuten sairaus tai saapumatta
jääminen johtuu yleisen liikenteen keskeytymisestä tai on muu tällainen syy,
niin oman edun vuoksi esteestä on ilmoitettava tuomioistuimelle.
Todistaja voidaan kuulla oikeudessa, vaikka vastaaja olisikin jäänyt pois istunnosta ilman tiedossa olevaa estettä.
Asian käsittelystä oikeudessa
Rikosasioissa on virallisen syyttäjän heti oikeudenkäynnin alussa esitettävä
vaatimuksensa ja vaatimusten perusteet. Näistä vastaaja on saanut tiedon jo
hänelle toimitetusta haasteesta.
Virallisen syyttäjän esitettyä vaatimuksensa kuullaan vastaajaa samoin kuin
jutun asianomistajaa (rikoksen uhria).
Saman vastaajan tekemiä eri rikoksia tai eri vastaajien tekemää samaa rikosta
koskevat syytteet käsitellään pääsääntöisesti yhdessä.
Vahingonkorvausvaatimukset asianomistaja voi esittää samassa yhteydessä kuin
missä käsitellään syyttäjän rikokseen perustuvaa rangaistusvaatimusta.
Vahingonkorvausvaatimukset voidaan käsitellä myös
erillään samassa järjestyksessä kuin riita-asiat.
Asianosaisten kuulemisen jälkeen kuullaan todistajat. Virallisen syyttäjän ja
asianomistajan, tulee näyttää toteen ne seikat, joihin heidän vaatimuksensa
nojautuvat.
Asianomistaja voi itse nostaa syytteen jos syyttäjä on päättänyt olla
nostamatta syytettä. Asianomistaja voi yhtyä syyttäjän nostamaan syytteeseen ja
esittää myös syytteestä poikkeavan vaatimuksen.
Vaikka vastaaja jäisi oikeudenkäynnistä pois niin vastaaja voidaan tuomita
poissaolevana sakkoon tai enintään 3 kuukauden vankeusrangaistuksen, jos tästä
on haasteessa mainittu. Poikkeustapauksessa myös enintään 6 kuukauden
vankeusrangaistukseen.
Tuomio annetaan joko heti pääkäsittelyn jälkeen oikeuden jäsenten harkittua
asiaa. Monimutkaisimmissa asioissa voidaan antaa kansliatuomio. Tällöin tuomio
on saatavilla tuomioistuimen kansliasta pääkäsittelyn lopuksi ilmoitettuna
ajankohtana.
Käräjäoikeuden tuomiosta voi aina valittaa hovioikeuteen. Tällöin on
tyytymättömyys tehtyyn ratkaisuun ilmoitettava käräjäoikeuden kansliaan viikon
kuluessa tuomion antamisesta. Valittajan vastapuoli voi tehdä vastavalituksen
kaksi viikkoa varsinaisen valituksen määräajan jälkeen.
Oikeusapu
Syytetyllä on oikeus valtion osittain tai kokonaan kustantamaan oikeusapuun, jos hän ei itse kykene maksamaan puolustautumisesta aiheutuvia kustannuksia. Tämä ei kuitenkaan koske rikosjuttuja, joissa on odotettavissa vain sakkorangaistus, ellei jotain erityistä syytä (esim. suuret vahingonkorvausvaatimukset, syytetyn kielitaidottomuus tms) ole osoitettavissa avustajan määräämiseksi. Vakavissa tapauksissa syytetylle määrätään puolustaja riippumatta tuloista. Tällöin puolustautumiskustannukset tai osa niistä voidaan oikeudenkäynnin lopuksi määrätä korvattavaksi valtiolle.
Jos syyte hylätään, on valtio lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan syytetyn puolustautumiskulut.
Katso myös: Oikeusapusivusto
Lopuksi
Kontradiktorinen periaate eli audiatur et altera pars -sääntö,
jonka mukaan kaikkien jutun asianosaisten tulee saada jutun käsittelyn aikana tilaisuus esittää sanottavansa ja siten vaikuttaa asian ratkaisemiseen, tulee pysymään edelleenkin todellisena oikeusperiaatteena, joka Suomen rikosprosessissa on vanhastaan ollut voimassa. Asianosaisten on saatava
esittää väitteensä perusteineen ja todisteet niiden tueksi ja saada tietoonsa vastapuolensa väitteet, perusteet ja todisteet.
Asianajajilla on erilaisia toiminnan painopistealueita ja erikoisosaamista. Voit etsiä asianajajahaun avulla sellaisen lähiseudulla toimivan asianajajan, joka on erikoistunut rikosasioihin.
>> Siirry asianajajahakuun







