Euroopan unioni
Eu-tuomioistuimen tuomio vuosiloman määräytymisestä
Palkallinen vuosiloma ei saa edellyttää todellista työskentelyä viitevuoden aikana.
Työntekijällä on oikeus direktiivin edellyttämään neljän viikon vuosilomaan myös silloin, kun työntekijä on asianmukaisesti myönnetyllä sairauslomalla.
Kysymys myös direktiivin suorasta soveltamisesta, kun kysymyksessä on yksityinen julkisoikeudellisia palveluja tuottava laitos.
Dominguez, joka on vuodesta 1987 lähtien työskennellyt CICOAn palveluksessa, kuuluu sosiaaliturvalaitosten henkilöstöön sovellettavan kansallisen työehtosopimuksen soveltamisalaan. Hänen kotinsa ja työpaikkansa välillä sattuneen työmatkatapaturman johdosta hänen työskentelynsä keskeytyi ajaksi 3.11.2005–7.1.2007.
Dominguez saattoi asian ensin työtuomioistuimen ja sitten Cour d’appel de Limogen (Limogen muutoksenhakutuomioistuin) käsiteltäväksi saadakseen 22,5 palkallista vuosilomapäivää tältä ajalta tai toissijaisesti vastaavan korvauksen.
Kassaatiotuomioistuin esittu EUT:lle seuraavat kysymykset:
”1) Onko direktiivin 2003/88 – – 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansallisille säännöksille tai käytännöille, joiden mukaan palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden edellytyksenä on vähintään kymmenen päivän (tai yhden kuukauden) tosiasiallinen työskentely viitekaudella?
2) Jos vastaus edelliseen kysymykseen on myönteinen, onko kansallisen tuomioistuimen, jonka ratkaistavana on yksityisten välinen riita, jätettävä direktiivin 2003/88 – – 7 artiklan nojalla, jossa vahvistetaan erityinen velvollisuus työnantajalle antamalla oikeus palkalliseen lomaan työntekijälle, joka on poissa työstä terveydellisistä syistä vähintään yhden vuoden, soveltamatta sellaista vastakkaista kansallista säännöstä, jonka mukaan palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden edellytyksenä on vähintään kymmenen päivän tosiasiallinen työskentely viitevuoden aikana?
3) Siltä osin kuin direktiivin 2003/88 – – 7 artiklassa ei tehdä eroa työntekijöiden välillä sen mukaan, johtuuko heidän poissaolonsa työstä viitekaudella työtapaturmasta, ammattitaudista, työmatkatapaturmasta vai työstä johtumattomasta sairaudesta, onko työntekijöillä kyseisen artiklan nojalla oikeus palkalliseen lomaan, jonka pituus on sama riippumatta heidän terveydellisistä syistään johtuvan poissaolonsa alkuperästä, vai täytyykö kyseistä artiklaa tulkita niin, että se ei ole esteenä sille, että palkallisen loman pituus voi olla erilainen työntekijän poissaolon syyn perusteella, koska kansallisessa laissa säädetään tietyin edellytyksin direktiivissä [2003/88] säädettyä vähintään neljän viikon lomaa pidemmästä palkallisesta vuosilomasta?”
Unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisille säännöksille tai käytännöille, joiden mukaan palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden edellytyksenä on vähintään kymmenen päivän tai yhden kuukauden tosiasiallinen työskentely viitekauden aikana.
2) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, voiko se ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan, erityisesti työoikeuskoodeksin L. 223-4 §:n, ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintamenetelmiä taatakseen direktiivin 2003/88 7 artiklan täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen, tulkita tätä lainsäädäntöä niin, että työntekijän poissaolo työstä työmatkatapaturman vuoksi voidaan rinnastaa johonkin työoikeuskoodeksin kyseisessä pykälässä mainituista esimerkkitapauksista.
Jos tällainen tulkinta ei ole mahdollinen, kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava, voidaanko direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdan välittömään oikeusvaikutukseen vedota pääasian vastaajia vastaan näiden oikeudellisen luonteen perusteella.
Jos kansallinen tuomioistuin ei voi saavuttaa direktiivin 2003/88 7 artiklassa säädettyä tulosta, asianosainen, jonka oikeuksia on loukattu, koska kansallinen oikeus on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, voi kuitenkin vedota yhdistetyissä asioissa C-6/90 ja C-9/90, Francovich ym., 19.11.1991 annettuun tuomioon saadakseen korvauksen kärsimästään vahingosta.
3) Direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännökselle, jossa säädetään sen mukaan, mikä on sairauslomalla olevan työntekijän poissaolon syy, palkallisen vuosiloman kestosta, joka on pidempi tai yhtä pitkä kuin kyseisellä direktiivillä taattu neljän viikon vähimmäisaika.
Ks Suomen vuosilomalaki 7 § 2 mom:
Työssäolopäivien veroisina pidetään myös niitä työpäiviä tai työtunteja, jolloin työntekijä työsuhteen kestäessä on estynyt tekemästä työtä:
----------
2) sairauden tai tapaturman vuoksi, enintään kuitenkin 75 työpäivää lomanmääräytymisvuodessa, taikka jos työkyvyttömyys jatkuu yhdenjaksoisena lomanmääräytymisvuoden päättymisen jälkeen, enintään 75 työpäivää tätä sairautta tai tapaturmaa kohden;
----------
Tiedote n:o 2/2012 : 24 päivänä tammikuuta 2012
Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-282/10
Dominguez
bg es cs de el en fr it hu nl pl pt ro sk sl
Sosiaalipolitiikka
