Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto

Kotimaiset oikeudelliset tietolähteet, uutiset 2008

27.4.2010

EU:n sosiaaliturvasäännökset uudistuvat

Uudistus tulee voimaan 1.5.2010, kun nykyinen sosiaaliturva-asetus korvataan uudella asetuksella sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta.

Tarkoituksena on ollut sopeuttaa säännöt vastaamaan nykyistä paremmin perhesuhteissa ja työelämässä sekä jäsenvaltioiden lainsäädännössä tapahtuneita muutoksia. Uusi asetus koskee kaikkia EU-kansalaisia. Uusi asetus koskee kaikkia EU:n jäsenvaltioiden sosiaaliturvan piiriin kuuluvia kansalaisia, nyt myös niitä, jotka ovat työelämän ulkopuolella.


Myös jatkossa henkilö kuuluu vain yhden EU:n jäsenvaltion sosiaaliturvan piiriin kerrallaan. Häneen sovelletaan sen jäsenvaltion sosiaaliturvasäännöksiä, jossa hän on palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Useassa eri jäsenvaltiossa palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivia, samoin kuin työkomennuksella toisessa jäsenvaltiossa olevia henkilöitä varten on kuitenkin tiettyjä erityissäännöksiä. Henkilö, joka ei ole työssä, kuuluu asuinmaansa sosiaaliturvan piiriin.


Asetus sisältää eläkkeitä, sairaus- ja työttömyysetuuksia, työ- ja ammattitautietuuksia sekä perhe-etuuksia koskevat säännökset. Asetuksen avulla pyritään muun muassa nopeuttamaan eläkkeen hakemista sellaisissa tilanteissa, joissa henkilö hakee eläkettä useista eri EU-maista. Eläkehakemuksia koskevista tehtävistä huolehtii tällöin Suomessa edelleen Eläketurvakeskus.


Ne eläkeläiset, joille maksetaan eläkettä vain Suomesta ja jotka asuvat vakinaisesti toisessa EU-maassa, saavat toukokuun alussa uuden eurooppalaisen sairaanhoitokortin Suomesta. Kortin myöntää Kansaneläkelaitos.


Sähköinen tiedonvaihto nopeuttaa asioiden käsittelyä


Tarvittava tiedonvaihto hoidetaan tulevaisuudessa jäsenmaiden sosiaaliturvalaitosten välillä sähköisesti. Näin nopeutetaan asioiden käsittelyä ja tehostetaan kansalaisten oikeuksien toteutumista.


Sähköiseen tiedonvaihtoon on tarkoitus siirtyä vuoden 2012 aikana. Suomessa tiedonvaihdon yhteyspisteenä toimisi Kansaneläkelaitos.


Yksityiskohtaisia tietoja uudesta asetuksesta ja sen soveltamisesta saa sosiaaliturvaa hoitavista laitoksista.



Palaa otsikoihin