Kotimaiset oikeudelliset tietolähteet, uutiset 2008
Poliisin vuosikertomus 2009 valmistunut
Vaikka ilmi tulleiden rikosten määrä kasvoi, kasvoivat myös selvitysprosentit
Poliisi onnistui parantamaan tuloksellisuutta viime vuonna mittavasta organisaatiomuutoksista huolimatta.
Poliisi ehti viime vuonna paikalle keskimäärin 12 minuutissa. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kuitenkin muistuttaa, että kansalaisten kannalta keskiarvot eivät ole kiinnostavia. Tärkeämpää on saada vastaukset kysymyksiin: miksi minun tapauksessani poliisin tulo paikalle kesti niin kauan tai miksi minun asiani ei ole selvinnyt.
Poliisille ilmoitettujen rikosten kokonaismäärä kasvoi vajaa viisi prosenttia vuodesta 2008. Kasvu perustuu erityisesti siihen, että automaattista valvontaa liikenteessä on tehostetettu. Rikoslakirikosten määrä väheni hieman yli kolme prosenttia. Rikoslakirikosten selvitysprosentit ja tutkinta-ajat paranivat tai pysyivät samana verrattuna edellisvuoteen.







