Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto

Kotimaiset oikeudelliset tietolähteet, uutiset 2008

26.5.2010

SM: Lakihanke muun omaisen oleskelulupaehtojen muuttamiseksi asetettu

Sisäasiainministeriö on 26.5.2010 asettanut säädöshankkeen ulkomaalaislain muuttamiseksi Suomen kansalaisen muulle omaiselle myönnettävään oleskelulupaan liittyen

Muulla omaisella tarkoitetaan muita kuin ydinperheen jäseniä, eli esimerkiksi Suomen kansalaisen vanhempia.


Säädöshankkeessa tarkistetaan ulkomaalaislain perheenyhdistämistä koskevia ulkomaalaislain säännöksiä siten, että laki mahdollistaisi joissain tilanteissa nykyistä suuremman harkintavallan oleskeluluvan myöntämisessä Suomen kansalaisen muulle omaiselle. Nykysäännösten mukaan oleskelulupa muulle omaiselle voidaan myöntää vain jos muu omainen on täysin riippuvainen Suomessa olevasta perheenkokoajasta tai heidän on tarkoitus jatkaa aiempaa kiinteää perhe-elämää.


Lakimuutos pyritään tuomaan eduskuntaan syksyllä.

 

Lisätietoa


Palaa otsikoihin