Kotimaiset tuomioistuimet, uutiset 2008
Kotkaan uusi oikeustalo
Kymenlaakson käräjäoikeuden Kotkan kanslia saa uudet tilat Kotkansaarelta. Uudet toimitilat valmistuvat ns. Suomen Pankin taloon Keskuskadulle.
Uusista tiloista on valmistunut hankesuunnitelma marraskuussa 2009, jonka pohjalta vuokra-sopimus on valmisteltu. Rakennuksen korjaus- ja muutostyöt on tarkoitus aloittaa jo toukokuussa. Uudet tilat saataneen Kymenlaakson käräjäoikeuden Kotkan kanslian käyttöön alkuvuodesta 2012.
Uusien toimitilojen suunnittelu on tehty oikeusministerin elokuussa 2009 vahvistaman toimitilakonseptin mukaisesti. Toimitilakonseptin tavoitteena on ohjata uusien oikeustalojen työympäristön suunnittelua siten, että toimitilat ovat mahdollisimman toimivia, muunneltavia ja tehokkaita.
Uusissa toimitiloissa käräjäoikeus saa käyttöönsä uutta vastaaviksi kunnostetut ja nimenomaan käräjäoikeuden toimintaa varten suunnitellut tilat. Tilojen suunnittelussa on niiden toiminnallisuuden lisäksi otettu tarkoin huomioon turvallisuus- ja terveellisyysvaatimukset.
Tähän asti käräjäoikeuden toimitilat ovat olleet Karhulassa. Tilat ovat olleet huonossa kunnossa ja tarkoitukseensa sopimattomat. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen: Kotkan käräjäoikeuden tilat epäasialliset. Tiedote 8.12.2009







