Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto

Kotimaiset tuomioistuimet, uutiset 2008

16.6.2010

Syytettyä kuultava ennen syyttäjän seuraamuskannanoton ylittämistä

HelHO:2010:5 Oikeudenkäyntimenettely - Rikosasia - Kirjallinen menettely - Asianosaisen kuuleminen

Käräjäoikeus on ratkaissut asian kirjallisessa menettelyssä pääkäsittelyä toimittamatta 18.5.2009 antamallaan tuomiolla. A on tuomittu syytteessä kuvatuista teoista yhteiseen 3 kuukauden 15 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuomion perustelujen mukaan vankeusrangaistusta ei voitu määrätä ehdolliseksi, vaikka syyttäjä oli niin vaatinut, koska vastaajalla oli rikosrekisterimerkintöjen mukaan jo kolme aikaisempaa, vuosina 2001, 2003 ja 2008 törkeistä rattijuopumuksista tuomittua vankeusrangaistusta, joista kaksi jälkimmäistä olivat jo ehdottomia. Viimeisin tuomio oli annettu 15.12.2008 eli vain kaksi kuukautta ennen kysymyksessä olevan ajon tapahtumista.

Hovioikeus toteaa, että sillä tuomitaanko vankeusrangaistus ehdollisena vai ehdottomana on rikosasian vastaajalle olennainen merkitys. Vankeusrangaistuksen tuomitseminen tässä asiassa ehdottomana on tullut vastaaja A:lle yllätyksenä, kun syyttäjä oli ehdottanut seuraamukseksi ehdollista vankeusrangaistusta. A:lla ei ole ollut tilaisuutta esittää ehdotonta vankeusrangaistusta vastaan puhuvia seikkoja eikä myöskään pyytää mahdollisen ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittavaksi yhdyskuntapalvelurangaistusta.

Hovioikeus katsoo, että tässä tilanteessa A:n suostumusta asian käsittelemiseksi kirjallisessa menettelyssä ei voida pitää riittävänä, kun otetaan huomioon edellä mainitut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten rikosasian vastaajalle takaamat perus- ja ihmisoikeudet sekä lain säätämiseen johtaneissa esitöissä esitetyt näkemykset. Asiaa ei olisi saanut ratkaista kirjallisessa menettelyssä varaamatta A:lle vielä tilaisuutta lausua rangaistusseuraamusta koskevasta kysymyksestä joko pääkäsittelyssä tai pyytämällä A:lta kirjallinen tai suullinen lausuma, kun käräjäoikeuden tietoon oli tullut uusi, 15.12.2008 annettu tuomio. Käräjäoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, minkä vuoksi asia on palautettava käräjäoikeuteen.


HelHO:2010:5


Palaa otsikoihin