Kotimaiset tuomioistuimet
12.1.2012
Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus oikeushallinnon osalta
Oikeusministeriön tuottavuusohjelman toimeenpanossa on tarkastusaineiston perusteella onnistuttu varsin hyvin ja asetettujen henkilötyövuosien vähentämistavoitteessa on edetty.
Romeo-asianhallintajärjestelmä on herättänyt tuomioistuinlaitoksessa vahvaa kritiikkiä. Sen mukaan järjestelmän käyttöön ottaminen ei hyödytä tuomioistuimia lainkaan vaan päinvastoin. Tuomioistuimet ovat todenneet, että Romeo-järjestelmää on suunniteltu ilman tuomioistuinlaitoksen edustusta, jolloin tietoa järjestelmän vaikutuksista tuomioistuinten toimintaan ei ole suunnitteluvaiheessa ollut, eikä sitä ole muutoinkaan hankittu. Tämä on johtanut siihen, että Romeo lisää tuomioistuimissa työtä nykytilanteeseen verrattuna ja vaikeuttaa työnkulkuja. Kehitys ei ole tuottavuusohjelman periaatteiden mukaista eikä edistä tuottavuuden kasvua. Syynä ongelmiin on se, että Romeo on erillinen oikeusavun asianhallintajärjestelmä, jossa tehdään oikeusapua koskevat päätökset. Tuomioistuimissa säilyy pääasioiden käsittelyä varten omat asianhallintajärjestelmänsä eikä Romeo-järjestelmä keskustele näiden kanssa. Tarvittavat tiedon siirrot järjestelmien välillä on tehtävä manuaalisesti. Riittävien määrärahojen puute on esitetty tuomioistuimille syyksi tällaiseen ratkaisuun. Tuomioistuimet ovat lisäksi tuoneet esille järjestelmän käyttöönoton suunnittelun ja ohjeistuksen puutteet. Järjestelmää on esitetyn arvostelun vuoksi pyritty korjaamaan useaan otteeseen, mutta tilanne ei ole näillä toimilla olennaisesti muuttunut.http://www.vtv.fi/files/2684/2322011_Tuottavuus_netti.PDF
http://www.vtv.fi/files/2684/2322011_Tuottavuus_netti.PDF







