2009 tiedotteet ja lausunnot
30.3.2009 12.05
Anne Eskola valittiin ensimmäiseksi Vuoden Asianajosihteeriksi
Eskola on toiminut asianajosihteerinä vuodesta 1977. Valintaa tehdessä huomioitiin erityisesti Eskolan pitkään jatkunut ura alalla, hänen aktiivinen osallistumisensa sihteerien ammatilliseen täydennyskoulutukseen sekä koulutuksen kehittämiseen.
Vuoden Asianajosihteeri -palkinnon taustalla on Asianajajaliiton pitkäjänteinen koulutustyö asianajosihteerien parissa. Asianajosihteerien ammatillinen kouluttautuminen on ollut vilkasta etenkin viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Vuotuinen päätapahtuma Asianajosihteeripäivät järjestettiin viime viikon perjantaina Helsingissä ja palkinto myönnettiin Anne Eskolalle tämän koulutustilaisuuden yhteydessä.
Tunnustuspalkinnolla asianajajakunta haluaa kiittää myös koko asianajosihteerien ammattikuntaa. Asianajosihteerien työ on muuttunut viime vuosina aiempaakin vaativammaksi. Sihteerit tekevät aiempaa monipuolisempia työtehtäviä. Sihteerit valmistelevat nykyisin esimerkiksi moninaisia asiakirjoja. Asianajajat vastaavat toimistojensa toiminnasta, mutta sihteereiltä vaaditaan vankkaa osaamista. Yhteiskunnan oikeudellistuminen ja kansainvälistyminen asettavat asianajotoimistojen henkilökunnalle omat lisävaatimuksensa.
Lisätietoa:
Suomen Asianajajaliiton viestintä: tiedottaja Heidi Kallström, 040 510 8238
Asianajosihteerien ammattikunta ja palkintoperusteet:
Asianajaja Hanna Räihä, 050 599 3503, Asianajosihteeripäivien puheenjohtaja
Vuoden Asianajosihteeri: Asianajosihteeri Anne Eskola, 03 626 210, Asianajotoimisto Portaanpää Oy







