2009 tiedotteet ja lausunnot
27.2.2009 9.25
Lausunto yhteistalouden purkamisesta avoliiton päättyessä
Dnro 1/2009Lausuntopyyntönne OM 5/41/2005, OM038:00/2008, 13.1.2009
LAUSUNTO YHTEISTALOUDEN PURKAMISTA AVOLIITON PÄÄTTYESSÄ KOSKEVASTA TYÖRYHMÄMIETINNÖSTÄ 2008:10
Suomen Asianajajaliitto esittää lausuntopyynnön kohteena olevan mietinnön johdosta seuraavat huomautukset.
Yleistä:
Suomen Asianajajaliitto suhtautuu varauksellisesti ylipäätään tarpeeseen säännöstellä ehdotettuun tapaan avopuolisoiden yhteistalouden purkamista koskevia tilanteita.
Suomen Asianajajaliitto pitää joka tapauksessa hyvänä lakiehdotuksen tavoitetta olla sääntelemättä avoliittoja kokonaisvaltaisesti avioliittolain tavoin.
Suomen Asianajajaliitto ei pidä tarkoituksenmukaisena esitettyä sääntelyä siltä osin kun sillä on tarkoitus luoda avioliittolain kaltainen rinnakkaisjärjestelmä avoliitossa eläville. Myöskään ei ole perusteltua säätää vain avopuolisoille tarkoitettuja yhteisomistuksen purkamista koskevia säännöksiä, jotka poikkeavat eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain säännöksistä.[1]
Suomen Asianajajaliiton mielestä tähdellisempää kuin avopuolisoita koskeva sääntely on suunnata käytössä olevat voimavarat perintökaaren ja eräistä yhteisomistuksista annetun lain välttämättömiin ja pikaista korjausta vaativiin osittaisuudistuksiin.[2]
Lakiehdotuksen luonnetta kuvataan heikompaa osapuolta suojaavana lainsäädäntönä, minkä vuoksi avopuolisoilla ei ole mahdollisuutta pätevästi luopua laissa säädetyistä vähimmäisoikeuksistaan ennen omaisuuden erottelua. Suomen Asianajajaliitto pitää yleisesti tavoiteltavana, että ns. heikommansuojanormit ovat pakottavaa oikeutta niin, ettei niiden tarjoamasta suojasta voida etukäteen sitovasti luopua.
Esitetty lain sitovuus ei kuitenkaan vastaa lakiehdotuksen yleistavoitteita, koska se johtaa siihen, että avopuolisot voivat saada jopa aviopuolisoita kattavamman suojan. Suomen Asianajajaliitto katsoo, että avopuolisoille tulisi Ruotsissa voimassa olevan lain tapaan antaa mahdollisuus sopia, ettei lakia sovelleta heihin lainkaan, tai, että lakia ei sovelleta johonkin tiettyyn omaisuuteen. [3]
Aviopuolisot voivat jo ennen avioliittoa tehdä avioeron varalta taloudellisia suhteitaan koskevan avioehtosopimuksen, jolla suljetaan pois avio-oikeus
kokonaan sekä myös muutoin sopia siitä, kuinka aviovarallisuus- yms. suhteet mahdollisen avioeron varalta järjestetään.[4] Puoliso voi siis avioliitossa jäädä ilman ”vähimmäisoikeuksia”, minimiturvaa, jota avopuolisolla on lakiehdotuksen 4:17 §:n nojalla oikeus saada säännöksessä mainittujen edellytysten täyttyessä. Avioliittolain mukaisessa osituksessa avioliittolain 103 b §:n soveltaminen edellyttää aina ns. sovittelukynnyksen ylittymistä ja säännöksen soveltaminen on aina harkinnanvarainen (…voidaan sovitella). [5]
Esityksessä yhteiselämän lopettamiseen liittyvä korvaus omaisuuden käyttämisestä voi tulla ratkaistavaksi yhteiselämän lopettamispäätöksen yhteydessä, pesänjakajan toimesta tai erillisellä kanteella.
Osituksissa ja perinnönjaoissa noudatetaan menettelyn osalta keskittämisperiaatetta. Pesänjakaja ratkaisee muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ensi asteena lähes kaikki puolisoiden ja perillisten riitakysymykset. Järjestelmä on hyvin toimiva, selkeä ja kustannustehokas. Se tulisi ulottaa myös avoliittojen päättämismenettelyyn. Erilliset oikeudenkäynnit ovat epätarkoituksenmukaisia, kalliita ja raskaita. Ehdotettu tapa voi aiheuttaa sekavuutta sekä oikeusepävarmuutta.[6] Sama ongelma toistuu lakiehdotuksessa hyvitysvaatimuksen osalta.[7]
Erityisesti eEhdotuksen erityisesti yhteiselämän lopettamista koskevat hyvin avoimet säännökset voivat jopa kannustaa avopuolisoita eripuraan erotilanteessa. Ne rajoittaisivat lisäksi avopuolison perustuslaillisia oikeuksia ja antaisivat avoliitossa elävälle asunnon omistajalle käyttöoikeuskorvauksen määräämisen myötä paremman suojan kuin avioliittolaki antaa puolisolle.[8]
Avopuolisoilla ei ole lakiehdotuksen mukaan mahdollisuutta jättäytyä lain soveltamisen ulkopuolelle ennen erottelun toimittamista siitä huolimatta, että lakiehdotuksen tarkoituksena on rohkaista avopuolisoita käyttämään sopimusvapauttaan.
Kaikkien avopuolisoiden kuuluminen lain soveltamispiiriin voi johtaa siihen, että heidän tulee varmuuden vuoksi hakea pesänjakaja ainakin silloin, kun pitkään jatkuneessa yhteistaloudessa toimitetaan vain 14 §:n mukainen erottelu. Se aiheuttaisi avopuolisoille turhia kustannuksia. Myös elatukseen ja sen tyyppisiin yhteiselämän aikaan kohdistuviin jälkikäteisiin hyvitysvaatimuksiin turvaudutaan todennäköisesti helpommin, kun lain soveltamispiiriin joudutaan vastoin tahtoa. Mahdollisuus saada hyvitystä taloudellisesta panoksesta voi jopa olla omiaan lisäämään ja syventämään avopuolisoiden erimielisyyksiä erotilanteessa niissäkin avoliitoissa, joissa avopuolisot olisivat halunneet jättäytyä lain soveltamispiirin ulkopuolelle.
Suomen Asianajajaliitto katsoo, että avopuolisoita tulisi kannustaa tekemään yleisen sopimusvapauden puitteissa sopimuksia yhteiselämänsä ehdoista ja myös sen päättymisen varalta. Lailla tulisi säätää vain välttämättömistä ja keskeisistä seikoista, jotka koskevat yhteistalouden purkamista avoliiton päättyessä. Tällaisina Suomen Asianajajaliitto pitää ehdotuksen yleisten säännösten 1 ja 3 §:n lisäksi 3 luvussa tarkoitettua omaisuuden erottelua sekä perintökaaren 8 luvun tarkoittamaa mahdollisuutta antaa perittävän avopuolisolle jäämistöstä avustusta. Perittävän avopuolisolle annettava avustus ei saisi rajoittaa testamenttivapautta eikä loukata rintaperillisten oikeutta lakiosaan. Lisäksi olisi tarpeen säätää testamentin saajana olevan perittävän avopuolison oikeudesta avustukseen. Suomen Asianajajaliitto puoltaa esitettyä perintö- ja lahjaverolain muutosta.
Mikäli säädetään myös avopuolison oikeudesta saada hyvitystä panoksestaan yhteistalouden hyväksi, tulisi hyvityksen olla viime kädessä harkinnanvaraista ja kokonaisarviointiin perustuvaa. Lisäksi olisi tarpeen myös säätää hyvityksen määrää koskevista seikoista (esim. voiko määrä esim. ylittää osituksessa noudatetun omaisuuden puolittamisperiaatteen mukaisen lopputuloksen, hyvitetäänkö vain panosta, otetaanko huomioon arvonnousu jne.)[9] Hyvitysvaatimuksen raukeamisaika ei missään tilanteessa saisi olla yhtä (1) vuotta pidempi.[10]
Suomen Asianajajaliitto toivoo, että oikeusministeriö riippumatta lakiesityksen kohtalosta alkaisi aktiivisesti tiedottaa avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen perhe- ja varallisuusoikeudellisista vaikutuksista.
Tiedotusta olisi tarpeen lisätä mm. siitä, että
- solmittaessa avioliitto tai rekisteröity parisuhde puolisoiden tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolison elatukseen,
- puolisot saavat, mikäli eivät muusta sovi, avio-oikeuden toistensa omaisuuteen ja, että
- leskeä turvataan perintökaaressa esim. viimeisen yhteisen asunnon ja tavanomaisen koti-irtaimiston jakamattomuussuojalla.
Yksityiskohtaiset perustelut:
Suomen Asianajajaliitto ottaa esiin yksityiskohtaisia perusteluja siltä osin kun liitolla on niistä edellä todetun lisäksi lausuttavaa.
1 luku
2 § Tahdonvaltaisuus
Koska lain säännösten tulisi koskea vain yhteistaloudessa elävien henkilöiden sopimusvapauden piiriin kuuluvia varallisuussuhteita, tulisi avopuolisolla olla oikeus sopia myös siitä, ettei heidän avoliittoonsa sovelleta säädettäväksi esitettyä lakia.[11]
2 luku
4 § Yhteisen kodin käyttöoikeus
5 § Irtaimiston käyttöoikeus
6 § Sivullisen kanssa tehty sopimus
7 § Väliaikainen määräys
8 § Päätöksen täytäntöönpano
9 § Päätöksen voimassaolo
10 § Korvauksen suorittaminen
11 § Oikeudenkäynti
12 § Yhteisen kodin ja irtaimiston käyttöoikeus avopuolison kuoltua
Suomen Asianajajaliitto katsoo, ettei lailla tulisi lainkaan säännellä avopuolisoiden yhteiselämän lopettamisesta. Joka tapauksessa sääntelyssä tulisi pitäytyä vain äärimmäisen välttämättömässä.[12]
Avoliitossa oleviin sovelletaan yhteisomistuksessa olevan omaisuuden osalta lakia eräistä yhteisomistussuhteista. Erillisääntely avopuolisoille ei ole tarpeen ja voisi aiheuttaa sekaannusta.
Avopuolisolle ei tulisi antaa oikeutta jäädä asumaan yksin toisen avopuolison omistamaan asuntoon. Ehdotuksen mukaan se olisi kuitenkin mahdollista, mutta vain erittäin painavasta syystä. Tällainen syy olisi tarve turvata yhteisten lasten asumisolosuhteet ja niiden pysyvyys. Tällainenkin loukkaisi omistaja-avopuolison perustuslaillisia oikeuksia.
Oikeuskäytännössä avioliittolain 24 §:n yhteiselämän lopettamista koskevan säännöksen soveltamiskynnyksessä on eri alioikeuksien välillä suuria eroja. Eräissä alioikeuksissa määräys annetaan säännönmukaisesti sitä vaadittaessa, kun toiset alioikeudet edellyttävät näyttöä myös määräyksen tarpeellisuudesta.
Yhteisten lasten asuinolojen ja niiden pysyvyyden turvaaminen on sinänsä tavoiteltavaa, mutta avopuolisoiden oikeusturva edellyttäisi välttämättömästi yksityiskohtaisempia määräyksiä käyttöoikeuden myöntämisperusteista. Sellainen peruste on esim. lasten alaikäisyys. Yhdessä alaikäisten lasten kanssa asuvalla vanhemmalla on lisäksi tosiasiassa yksin asuvaa vanhempaa paremmat mahdollisuudet saada perheen käyttöön uusi asunto.[13] Tämäkin huomioon ottaen esitetty, enimmillään vuoden aika on kohtuuttoman pitkä; aika voisi enimmillään olla kertakaikkiset kolme kuukautta.[14] Lyhyt aika palvelisi parhaiten myös säännöksen perimmäistä tarkoitusta väliaikaisena ratkaisuna.
Yhteisen kodin ja irtaimiston käyttöoikeutta koskeva väliaikaismääräys tulisi johtamaan ainakin pääkaupunkiseudulla väliaikaisen käyttöoikeuden saajan tarkoitettua huomattavasti parempaan suojaan tuomioistuinten pitkien käsittelyaikojen seurauksena. Se johtaisi kansalaisten perusteettomaan eriarvoisuuteen. Haitallisena seurauksena olisi myös ns. forum-shopping, kun käyttöoikeutta hakevalla olisi mahdollisuus valita ehdotetun oikeudenkäymiskaaren 10 luvun muutoksen perusteella oikeuspaikaksi jommankumman puolison kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Se voisi olla näin ollen muukin paikkakunta kuin missä ko. asunto sijaitsee. Hakijalle parhaan lopputuloksen tarjoaisi ruuhkaisimman alioikeuden valinta.
Suomen Asianajajaliitto vastustaa erityisesti mainituista syistä esitystä siitä, että väliaikaismääräyksen ja tuomioistuimen antaman päätöksen välistä aikaa ei otettaisi huomioon määräaikaa laskettaessa. Yleisesti näkemystä puoltaa myös säännöksen luonne väliaikaisratkaisuna. Mainitut avopuolisoiden eriarvoisuuteen johtavat tilanteet vältettäisiin säätämällä, että yhteiselämän lopettamista koskevan päätöksen määräaika alkaa väliaikaisesta määräyksestä. Lisäksi säännös on välttämätön erityisesti yhteisen kodin yksin omistavan avopuolison oikeussuojan kannalta.
Suomen Asianajajaliiton mielestä olisi joka tapauksessa tarpeellista säännellä selkeämmin päätöksen voimassaoloa koskevan 9 §:n 3 momenttia. Yhteiselämän lopettamista koskevan päätöksen ja velvoituksen raukeamisaika näyttää perustelujen mukaan olevan enimmillään kuusi kuukautta + kuusi kuukautta eli yksi vuosi. Avopuolisoiden omaisuuden erottelun lainvoimaisuus, johon myös viitataan, saattaa kuitenkin viipyä esim. muutoksenhakuasteissa vuosia.
Suomen Asianajajaliitto katsoo, ettei asunnon osittain tai kokonaan omistavaa avopuolisoa missään tilanteessa tulisi jättää ilman käyttökorvausta. Asunnon käyttökorvauksen tulisi aina määräytyä käyvän vuokran perusteella.
3 luku
13 § Omaisuuden erottelu
14 § Avopuolisoiden omaisuus
15 § Yhteisomistusolettama
16 § Omaisuuden erottelun toimittaminen
Omaisuuden erottelua koskeva luku on omiaan selkeyttämään avopuolisoiden keskinäisiä varallisuussuhteita, vaikka 13 ja 14 § vahvistavat vain voimassa olevan oikeuskäytännön mukaista tilannetta.
Yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan 14 §:n kohdalla, että jos avopuolisoilla on yhteistä omaisuutta, yhteisomistussuhde on vaadittaessa purettava noudattaen eräistä yhteisomistussuhteista annettua lakia. Tämä vastaa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Yhteisomistussuhdetta purettaessa voidaan tarvittaessa määrätä uskottu mies myymään omaisuus yhteisomistuksen purkamiseksi.
Ehdotuksen 16 §:ssä säädetään mahdollisuudesta hakea pesänjakajan määräämistä toimittamaan avopuolisoiden omaisuuden erottelu. Pesänjakajan toimittaessa omaisuuden erottelun, on hän velvollinen noudattamaan perintökaaren 23 luvun määräyksiä. Aviopuolisoiden omaisuuden osituksessa ja erottelussa pesänjakaja voi esimerkiksi tarvittaessa hakea tuomioistuimelta myyntilupaa yhteisomistuksessa olevan omaisuuden myymiseen, jos omaisuutta ei muuten voida jakaa puolisoiden kesken.
Voidaan perustellusti kysyä, onko tarpeen aikaan saada kaksi erilaista järjestelmää avopuolisoiden omaisuuden erottelun toimittamiseksi. Aviopuolisoiden omaisuuden ositus ja erottelu on riitatilanteissa yksiselitteisesti kanavoitu pesänjakajaprosessiin. Yksilön oikeusturvan kannalta on tärkeää, että järjestelmät ovat riittävän selkeitä ja yksinkertaisia. Kun avopuolisoiden suhteisiin ollaan liittämässä aviovarallisuusjärjestelmää muistuttavia menettelytapoja, tulisi niiden toteuttamisessa olla johdonmukainen. Riitaiset omaisuuden erottelutilanteet tulisikin keskittää pesänjakajan toimitettaviksi eikä soveltaa eräistä yhteisomistussuhteista annettua lakia.
Pesänjakajan toimivallan tarkempaan määrittelyyn ja toimivaltuuksien laajentamiseen olisi yleisempääkin tarvetta kuin vain nyt ehdotettavan lain kannalta.
Lakiehdotuksessa on haluttu avata ns. erilliskanteen mahdollisuus 2 luvun 10 §:n 3 momentissa vaadittaessa korvausta yhteisen kodin ja irtaimiston käyttöoikeudesta sekä 4 luvun 18 §:n 2 momentissa vaadittaessa hyvitystä toisen avopuolison hyväksi annetusta panoksesta. Mahdollisuus käyttää pesänjakajaa tai eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain tarkoittamaa uskottua miestä purettaessa avopuolisoiden yhteisomistussuhteita tarkoittaa myös erilliskanteen mahdollisuutta.
Erilliskanteiden mahdollisuus on omiaan luomaan järjestelmään sekavuutta ja aiheuttaa prosessinesteitä joko tuomioistuimessa tai pesänjakajaprosessissa. Järjestelmän selkeys edellyttää, että nämä kysymykset käsitellään ensisijaisesti pesänjakajan avulla, lukuun ottamatta 2 luvun 10 §:n tarkoittaman korvausvaatimuksen käsittelyä. Korvausvaatimus tulisi aina esittää yhteiselämän lopettamista koskevan asian tuomioistuinkäsittelyssä.
Pesänjakajan määräyksiä annettiin 760 kappaletta vuonna 2004 ja osituksen moitekanteita laitettiin vireille 79. [15] Nämä luvut jo sinällään riittävät osoittamaan pesänjakaja- –järjestelmän tehokkuuden. Ei ole perusteltua lisätä entuudestaan ruuhkaisten käräjäoikeuksien juttuja osoittamalla sinne riideltäväksi asioita, joiden ratkaisemiselle on jo olemassa oma ja hyväksi koettu järjestelmä. Avoliiton päättymiseen liittyvien omaisuuskysymysten ratkaisemista tuomioistuimissa ei voi perustealla myöskään sillä, että asianosaiset säästäisivät kustannuksia. Perustellusti voidaan sanoa, että laajasta riita-asiasta asianosaiselle aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ovat säännönmukaisesti suuremmat kuin pesänjakajan käyttämisestä aiheutuvat kustannukset.
Aivan vähäisten riitakysymysten ratkaiseminen ei ole taloudellisesti järkevää kanteella eikä aina pesänjakajan toimestakaan. Tällaisten vähäisten asioiden ratkaisemiseksi tulisi tehokkaasti käyttää hyväksi tuomioistuinsovittelua.
Yhteisomistusolettaman ottaminen lakiin selkeyttää epäselviä omistussuhteita ja sitä kautta vähentää riitatilanteita esimerkiksi asuntoirtaimistosta.
Lakiehdotuksen 16 § perusteluissa todetaan, että avopuolisoiden tai avopuolison ja toisen avopuolison perillisten kesken tehtävälle omaisuuden erottelulle ei ole ehdotettu muotovaatimuksia. Asianosaisten oikeusturva edellyttää kirjallista sopimusta. Erityisesti tilanteissa, joissa on jaettu tai muuten järjestelty yhteisesti omistettua omaisuutta tai maksettu hyvityksiä, pitäisi nämä vahvistaa kirjallisella sopimuksella. Omaisuuden erotteluvaatimuksen esittämiselle ei ole asetettu määräaikaa, ja jos sopimuksia ei tehdä kirjallisesti, voi olla erittäin vaikeaa vuosien kuluttua selvittää, mitä oli sovittu.
Vaikka voidaan olettaa, että kirjallisia sopimuksia ei aina tehtäisi omaisuuden jakamisesta avoliiton päättyessä, tulisi kansalaisia lain muotoa koskevalla määräyksellä ohjata tekemään sopimukset kirjallisesti, koska se vahvistaa heidän omaa oikeusturvaansa.
4 luku
17 § Hyvityksen edellytykset
18 § Hyvityksen vaatiminen
19 § Hyvitysvaatimuksen raukeaminen
Avopuolison yhteistalouden hyväksi annetun panoksen hyvittämistä koskeva sääntely perustuu perusteettoman edun palauttamista koskevassa oikeuskäytännössä omaksuttuihin periaatteisiin. Pyrkimys selkeyttää tilanteita, joissa hyvitystä voidaan vaatia, on sinällään myönteinen.
Pyrkimys selkeyteen on kuitenkin täysin epäonnistunut 18 ja 19 §:ien kohdalla. Vaatimuksen esittämistä koskeva sääntely on tehty erittäin monimutkaiseksi, mikä on omiaan heikentämään oikeussuojaa. Vaatimus voidaan esittää omaisuuden erottelun yhteydessä tai erottelun jälkeen. Vaatimusta voidaan ajaa kanteella tai se voidaan esittää pesänjakajalle., Jos erottelu on jo tehty, ei pesänjakaja voikaan enää ratkaista kysymystä.
Vaatimuksen esittämistilanteet on tehtävä niin selkeiksi, että myös vaatimuksen kohteena oleva tietää, milloin tällainen vaatimus voidaan häneen kohdistaa.
Keskittämisperiaatteen mukaisesti ja järjestelmän selkeyttämiseksi riitaiset hyvitysvaatimukset tulisi ohjata pesänjakajan ratkaistaviksi ensimmäisenä asteena. Pesänjakajat ovat tottuneita ratkomaan perintökaaren 8 luvun 5 §:n hyvitysvaatimuksia nimenomaan perheen talouteen tai yritystoimintaan liittyen.
Hyvitysvaatimus tulisi aina esittää jo omaisuuden erottelun yhteydessä. Jos vaatimusta ei erottelun yhteydessä ole esitetty, ei sitä tulisi voida pääsääntöisesti esittää enää jälkikäteen. Tätä puoltaa varallisuussuhteisiin liittyvän ennakoitavuuden periaate aivan samoin kuin 19 §:n vanhentumissäännöksien perusteluksi on esitetty. Tämä vastaisi myös perintökaaren 8 luvun 8 §:n ehdotettua sisältöä.
Hyvitysvaatimuksen yleinen vanhenemisaika tulee määrätä. Määräaika ei voi kuitenkaan olla niin pitkä kuin 19 §:n 2 momentissa on ehdotettu. Vaatimus tulisi esittää kuuden kuukauden kuluessa erilleen muuttamisesta ja pesänjakajan määrääminen asian ratkaisemiseksi olisi haettava yhden vuoden pituisen vanhenemisajan puitteissa. Vanhenemisaika tulee laskea joko avopuolison kuolemasta tai erilleen muutosta.
Sikäli kuin hyvitysvaatimus perustuu 17 §:n 2 momentin 1) kohtaan eli työpanokseen toisen avopuolison hyväksi, voidaan todeta, että avopuoliso asetetaan lakiehdotuksella parempaan asemaan kuin aviopuoliso avioliittolain 64 §:n 2 momentin määräyksellä. Aviopuolison oikeus saada hyvitystä työpanoksestaan vanhenee vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin työ tehtiin. Aviopuolisoita ja avopuolisoita koskevien vanhenemisaikojen tuleekin vastata toisiaan.
Perintökaaren 8 luku
Avustuksesta ja hyvityksestä
6 §, 6 a § ja 6 b §
Perintökaaren 8 luvun 6 §:ää koskevassa muutosehdotuksessa määrätään, että avustus ja
hyvitys voidaan antaa rahana, muuna omaisuutena tai käyttöoikeutena omaisuuteen. Määräys sitoo pesänjakajaa näiden suoritustapojen käyttämiseen. Keinovalikoimaa voisi lisätä liittämällä säännökseen maininnan ”tai muuna etuutena”. Tällainen etuus voisi olla esimerkiksi hoivapalveluiden ostaminen.
Muutosehdotuksen perusteluissa todetaan, että vähävaraisen ikääntyneen puolison tai avopuolison avustus voidaan antaa myös eliniäksi. Lakiehdotuksen tarkoituksena on antaa avopuolisolle vähimmäissuojaa, mikä tarkoittaa jonkinlaisen kohtuullisen järjestelyajan varaamista esimerkiksi oman asunnon hankkimista varten. Tämä toteutuu määräaikaisen asumisoikeuden antamisella. Oikeus määräämättömän ajan käyttää toisen henkilön omistamaa omaisuutta, ei vastaa oikeusjärjestyksessämme omaksuttua omistusoikeuden suojaamisen periaatetta. Aviopuolisolle annettava elinikäinen käyttöoikeus asuntoon on toisessa asemassa, koska puolisoilla on velvollisuus huolehtia toistensa elatuksesta ja tämän turvan voidaan ajatella jatkuvan myös toisen puolison kuoleman jälkeen. Avopuolisoilla ei ole tällaista velvollisuutta toisiaan kohtaan eikä tällaista mahdollisuutta tule avata ehdotetulla lailla.
Muutosehdotuksen 6 a §:n 4 momentissa määrätään, että muillakin kuin 3 momentissa tarkoitetuilla perillisillä olisi erityisen painavista syistä oikeus lakiosaansa avustuksen tai hyvityksen sitä estämättä. Säännös tuntuu varsin oudolta tilanteessa, jossa avopuolisolle annetaan avustus vainajan varoista, kun otetaan huomioon se, että avopuolisoilla ei ole elatusvelvollisuutta toisiinsa nähden. Säännös tulisikin kirjoittaa siten, että perittävän avopuolisolle annettava avustus ei saa loukata rintaperillisen lakiosaa.
Ehdotuksen 6 a §:n 1 momentissa määrätään, että 1 ja 2 §:ssä tarkoitettu avustus sekä 5 §:ssä tarkoitettu hyvitys on suoritettava jäämistön varoista velkojen jälkeen ennen perintöä ja testamenttia.
Ehdotuksen 6 b §:ssä määrätään, että testamentti on tehoton siltä osin kuin se loukkaa oikeutta saada 1 ja 2 §:n mukaista avustusta tai 5 §:n mukaista hyvitystä.
Määräykset tulisi kirjoittaa siten, että avopuolisolle jäämistön varoista annettava avustus suoritetaan jäämistöstä ennen perintöä. Kun avopuolisot eivät ole velvollisia elättämään toisiaan, ei avopuolisolle annettava avustus saa rajoittaa testamenttausvapautta. Jos vainaja on tehnyt testamentin, on hänellä ollut mahdollisuus sen sisältöä harkitessaan ottaa huomioon myös avopuolisonsa asema. Jos hän on päätynyt siihen, ettei hänen varojaan luovuteta avopuolisolle, tulisi tätä tahtoa ensisijaisesti kunnioittaa.
Helsingissä 27. helmikuuta 2009
SUOMEN ASIANAJAJALIITTO
Riitta Leppiniemi
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja
LAATIJAT
Eija Karimaa, asianajaja, Asianajotoimisto Karimaa & Vähätalo Oy
Marjo Kiukkonen, asianajaja, Varatuomari Marjo Kiukkonen Asianajotoimisto Ky
Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tätä lausuntoa on valmisteltu perhe- ja perintöoikeuden asiantuntijaryhmässä.
[1] Eräistä yhteisomistuksista annetun lain 7 §:n mukaan oikeus voi vahvistaa uskotun miehen noudatettavaksi sellaisia ohjeita, jotka olosuhteiden mukaan kussakin tapauksessa katsotaan tarpeellisiksi. Uskottu mies saa myös tehdä sopimuksen yhteisen esineen nautintaoikeuden luovuttamisesta. Eräs tapa ratkaista käytännössä syntyvät ongelmat olisi esim. muuttaa eräistä yhteisomistussuhteista annettua lakia ja esim. laajentaa uskotun miehen toimivaltaa avopuolisoiden yhteisomistussuhteeseen liittyvien erimielisyyksien ratkaisemiseen.
[2] Sellaisia ovat perintökaaressa pesänjakajan prosessivaltuuksiin liittyvät kysymykset (esim. mahdollisuus antaa asianosaisille ehdottomia määräaikoja) ja pesänjakajan toimivaltaan liittyvät kysymykset (esim. pesänjakajan oikeus hankkia tietoa toimituksen pohjana olevasta asianosaisten varallisuudesta), ks. Perintökaaren uudistamistarpeita selvittänyt työryhmämietintö 2004:6 s. 74 sekä sitä koskeva lausuntotiivistelmä Lausuntoja ja selvityksiä 2005:10 s. 25 ss.
[3] Vrt. myös Arviomuistio OM 5/41/2005 kohta 5.3. Sopimusvapaus. Siinä on esitetty, että lain soveltaminen tulisi voida sulkea pois osapuolten välisellä sopimuksella. Tällaista sopimusta voisi sovitella oikeustoimilain 36 §:ssä säädetyin edellytyksin.
[4] Ks. KKO 1985 I 1.
[5] Sovittelusäännöstä on kuvattu poikkeussäännöksi. Avioehtosopimuksen sovittelukynnys on korkea niin lainvalmistelun kuin oikeuskäytännönkin perusteella (HE n:o 62 1986 vp. s (73) 79 ”…avioehtosopimuksen määräysten syrjäyttämiseksi yleensä edellytettävä, että osituksen sovittelemiselle on…vahvoja perusteita” ja esim. KKO 2000:27).
[6] Esim. vaatimuksen vireilläolon selvittäminen.
[7] Kun tarkoitus ei ole luoda ”avioliiton kaltaista instituutiota”, tulisi kaikki avopuolisoiden väliset taloudelliset kysymykset voida ratkaista keskitetysti kerralla.
[8] Avioliitossa välitilan aikainen asumishyöty koskee avioliiton aikaista puolison elatusta eikä puoliso voi saada korvausta edes yksin omistamansa asunnon käytöstä harkinta-aikana eli ennen avioliiton purkautumista (ks. KKO 2007:13 sekä KKO 1996:54 ja KKO 1996:53).
[9] Hyvitysjärjestelmä johtaisi todennäköisesti lopulta siihen, että avopuolisot joutuisivat hyvitystä saadakseen pitämään kirjaa koko yhteiselämän ajan perheen puolesta maksamistaan laskuista ja muista panoksistaan.
[10] Oikeuspoliittiseksi tavoitteeksi on hyväksytty oikeudenkäyntien tehostaminen muutoksenhakua rajoittamalla ja moiteaikoja lyhentämällä. Avoliiton päättymisen jälkeen kolme vuotta jatkuva oikeudellisen epävarmuuden aika olisi kohtuuttoman pitkä.
[11] Suomen Asianajajaliitto on valmis hyväksymään sen, että perintökaaren avopuolison avustusta koskeva sääntely olisi velvoittavaa edellytyksin, että liiton esitys avustussäännön sisällöstä hyväksytään.
[12] Yhteisen kodin ja irtaimiston käyttöoikeuden turvaamista avopuolison kuoltua perustellaan sillä, ettei avopuolisolla ole lakisääteistä oikeutta pitää kuolleen avopuolison jäämistöä jakamattomana kuten eloonjääneellä puolisolla. Tällaisella sääntelyllä luodaan avoliitosta avioliiton kaltainen instituutio, mikä ei ole lakiesityksen tavoitteena.
[13] Kunnat tukevat ensisijaisesti lapsiperheiden asumista. Asuntomarkkinoilla tarjonta koskee yksiöitä suurempia huoneistoja. Asunnon omistavan vanhemman mahdollisuus saada tilapäisasunto lyhyeksi ajaksi on todennäköisesti huomattavasti hankalampaa kuin muulla perheellä.
[14] Ei ole todennäköistä, että kuudenkaan kuukauden tilapäisasumisella kuitenkaan olisi ”merkittävä vaikutus lasten turvallisuuteen ja fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin sekä esimerkiksi koulunkäynnin ja ystävyyssuhteiden jatkuvuuteen”.
[15] Henriikka Rosti & Marjukka Litmala. Avioehtosopimukset ja osituksen moitteet: OPTL:n julkaisuja 223.
