Asianajajaliiton tiedotteita ja lausuntoja
Lausunto nettoutuslain, rahoitusvakuuslain ja velkakirjalain muuttamisesta
Dnro 15/2010
Lausuntopyyntönne OM 1/479/2008, 3.3.2010
LAUSUNTO NETTOUTUSLAIN, RAHOITUSVAKUUSLAIN JA VELKAKIRJALAIN MUUTTAMISESTA
Suomen Asianajajaliitolle on varattu mahdollisuus esittää lausuntonsa oikeusministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista annetun lain (ns. nettoutuslaki), rahoitusvakuuslain ja velkakirjalain muuttamisesta. Suomen Asianajajaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksen luonnoksesta ja esittää lausuntonaan seuraavaa:
Nettoutuslain ja rahoitusvakuuslain muutoksilla pannaan täytäntöön EU:n selvityksen lopullisuudesta annetun direktiivin (ns. selvitysdirektiivi) ja rahoitusvakuusjärjestelyistä annetun direktiivin (ns. rahoitusvakuusdirektiivi) muutosdirektiivin säännökset. Selvitysdirektiivin muutokset koskevat selvitysjärjestelmien välisten yhteyksien huomioon ottamista, yöaikaisen selvityksen suojaamista sekä selvitysjärjestelmässä tapahtuvan selvityksen suojan tehostamista osapuolten maksukyvyttömyysmenettelyissä. Rahoitusvakuusdirektiivin ja velkakirjalain muutokset koskevat lainasaamisten vakuuskäytön laajentamista.
Suomen Asianajajaliitto katsoo, että muutosdirektiiveillä tehtävät sääntömuutokset ovat tarpeellisia huomioiden erityisesti selvitystoiminnan kansainvälistymisen ja keskusvastapuoliselvityksen aloittamisen Suomen markkinoilla, aluksi osakekaupan selvityksessä ja myöhemmin (mahdollisesti) myös OTC-johdannaisten osalta. Ulkomaisten toimijoiden etabloituminen Suomen markkinoille selvitystoiminnassa on asettanut haasteita Suomen sääntöjen soveltumisesta uusien markkinatoimijoiden harjoittamaan toimintaan Suomessa. Järjestelmien yhteydet Suomen rajojen ulkopuolelle tekevät selvitysjärjestelyistä yhä monimutkaisempia ja lisäävät selvitystapahtumaan osallistuvien osapuolien lukumäärää. Toisaalta nettoutus- ja rahoitusvakuuslain soveltamisen ulottaminen myös selvitysjärjestelmien ja keskusvastapuolien väliseen suhteeseen mahdollistaa useiden rinnakkaisten tahojen toimimisen markkinoilla lisäten täten kilpailua ja luoden uusia vaihtoehtoja markkinaosapuolille.
Suomen Asianajajaliitto pitää virkatyönä valmisteltua luonnosta hallituksen esitykseksi nettoutuslain, rahoitusvakuuslain ja velkakirjalain muuttamisesta pääosin kannatettavana.
Näkökohtina luonnoksesta hallituksen esitykseksi Suomen Asianajajaliitto kiinnittää huomiota kuitenkin seuraaviin seikkoihin, joita liiton käsityksen mukaan olisi selvitettävä tarkemmin tai tarkennettava ennen hallituksen esityksen antamista eduskunnalle:
Suomen Asianajajaliitto katsoo, ettei selvitysdirektiivin 2 artiklan uutta o kohdan määritelmää yhteentoimivista järjestelmistä ja sen tarkennusta selvitysdirektiivin 2 artiklan a kohdassa (yhteentoimivien järjestelmien välistä järjestelyä ei ole pidettävä järjestelmänä) ole implementoitu oikeusvarmuuden kannalta tarpeelliseksi katsottavalla tasolla nettoutuslakiin. Selvitysjärjestelmän määritelmä on nettoutuslain 2 §:n 1 momentissa laaja, ja sen mukaan järjestelmänä voidaan pitää myös pykälän mukaisten tahojen yhdessä muiden pykälän mukaisten tahojen kanssa ylläpitämiä järjestelmiä. Edellytys siitä, että selvitysjärjestelmä soveltuu sääntöihin, ei rajaa järjestelmien välistä järjestelyä pois määritelmän piiristä, sillä yhteentoimivat järjestelmätkin perustuvat yhtä lailla sopimuksiin ja sääntöihin. Tätä arvioita tehdään nykyään usein erityisesti suhteessa ulkomaisiin palveluntarjoajiin, joita ei ole perustettu Suomen lain mukaan ja joiden sääntöjä ei ole alun perin hyväksytty Suomessa. Suomen Asianajajaliitto katsookin, että nettoutuslain soveltamisalan selvyyden kannalta määritelmää on syytä tarkentaa.
Hallituksen esityksen luonnoksessa ehdotetaan, ettei yhteentoimivien järjestelmien osalta ole tarvetta säädellä siitä, ettei muiden järjestelmien säännöistä aiheudu vaikutuksia järjestelmässä sovittuihin tuloajankohtaa tai peruuttamattomuutta koskeviin sääntöihin, vaikka sääntöjä ei olisi koordinoitu yhteen. Tätä perustellaan sillä, että säännöksen merkitys on lähinnä selventävä. Suomen Asianajajaliitto on esityksen kanssa erimieltä sillä perusteella, että järjestelmään tulon ajankohta sekä peruuttamattomuus ovat koko nettoutuslain kannalta keskeisimpiä käsitteitä. Yhteentoimivien järjestelmien osalta asiaa ei voida jättää yksittäisten markkinatoimijoiden varaan koordinoida järjestelmiänsä yhteensopiviksi, vaan velvoitteilla tulee olla tällöinkin lain tasolla selkeästi määrätty, miten järjestelmään tuloajankohta ja peruuttamattomuus Suomen lain näkökulmasta määräytyvät. Tämän asian säätämistä varten Suomen Asianajajaliitto ehdottaa harkittavaksi määritelmän lisäämistä yhteentoimivista järjestelmistä.
Hallituksen esityksen luonnoksessa ehdotetaan velkakirjalain 22 §:n 2 momenttia täydennettäväksi säännöksellä, jonka mukaan pankin tai muun rahoituslaitoksen pantatessa juoksevan velkakirjan Suomen Pankille panttauksen sitovuus pantinantajan velkojia kohtaan ei edellytä velkakirjan hallinnan luovutusta. Suomen Asianajajaliitto katsoo, että muutosdirektiivien tavoitteidenkin kannalta on tarkoituksenmukaista tarkistaa lainsäädäntöä tältäkin osin mutta toteaa, että esityksen perusteluissa on tiettyjä epäselvyyksiä eivätkä direktiivien tavoitteet välttämättä toteudu ehdotetuin muutoksin. Lähtökohtana on, että rahoitusvakuusdirektiivin soveltamisalaa on laajennettu koskemaan myös tiettyjä lainasaamisia. Esityksen mukaan lainasaamisilla tarkoitetaan luottolaitoslain tai direktiivin 2006/48/EY tarkoitetun laitoksen myöntämään rahalainaan perustuvaa saatavaa, eli ensisijaisesti luottolaitosten myöntämiä luottoja. Suomessa lainasaamiset voivat perustua velkakirjalain (VKL) tarkoittamaan tavalliseen velkakirjaan tai juoksevaan velkakirjaan. Juoksevien velkakirjojen osalta saatavan siirto tulee pääsäännön mukaan sivullistahoja vastaan sitovaksi sen jälkeen, kun velkakirjan hallinta on luovutettu uudelle velkojalle (VKL 22.1 §). Esityksen mukaan esineoikeudellisten julkivarmistustoimien edellyttäminen kansallisessa lainsäädännössä on rahoitusvakuusdirektiivin mukaan sallittua, eikä tästä aiheudu muutostarvetta Suomen lainsäädäntöön.
VKL 22.2 § sisältää poikkeussäännön VKL 22.1 §:ssä olevasta pääsäännöstä. VKL 22.2 §:n mukaan pankin tai muun rahalaitoksen myydessä juoksevan velkakirjan, myynti on rahalaitoksen velkojia sitova, vaikka velkakirja on jäänyt rahalaitokseen säilytettäväksi. Hallituksen esityksen mukaan poikkeuksen ei ole katsottu soveltuvan juoksevan velkakirjan panttaukseen. Tätä kantaa on edustanut muun muassa Hakulinen velkakirjalain kommentaariteoksessaan (Velkakirjalaki 1965 s. 158). Suomen Asianajajaliitto esittää kuitenkin, että on myös Hakulisen omaksumasta rajoittavasta tulkinnasta poikkeavia tulkintoja perustuen VKL 10 §:n säännökseen, jonka mukaan velkakirjan luovutusta koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaisen asiakirjan panttaukseen. VKL perustuu yhteispohjoismaiseen lainsäädäntöhankkeeseen ja Ruotsissa on katsottu, että VKL 10 §:n perusteella VKL 22 §:n 2 momentti koskee myös panttauksia. Lainkohdan ratiosta on VKL:n lainvalmistelussa (komiteanmietintöä 1936:1) todettu seuraavasti:
”Niillä oikeusturvallisuuden haitoilla, joiden syntyminen olisi pelättävissä, jos luovutuksella olisi täysi vaikutus ilman traditiota, ei liene merkitystä, kun on kysymys laitoksista, joilla pitää olla tarkka kirjanpito ja jotka ovat julkisen tarkastuksen alaisia.”
Tämä peruste koskee panttausta siinä missä myyntiäkin. Edellä olevaan nähden Suomen Asianajajaliitto katsoo, että hallituksen esityksen lainsäädännöllinen tausta on liian kategorisesti ilmaistu.
Rahoitusvakuusdirektiivin päätavoitteita on edistää rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä, kustannustehokkuutta ja yhteisön rahoitusjärjestelmän vakautta, mikä tukee palveluiden tarjoamisen ja pääomien liikkumisen vapautta rahoituspalveluiden yhtenäismarkkinoilla. Tähän nähden on perusteltua kysyä, täyttyvätkö tavoitteet, jos muutokset rajoitetaan koskemaan Suomen Pankin luotto-operaatioita keskuspankkitoiminnassaan. Luottolaitosten varainhankinnan kannalta on sinänsä neutraalia, minkä osapuolen kanssa toimitaan. Esityksessä perustellaan Suomen Pankin erityisasemaa sillä, että kun vakuus annetaan keskuspankille, vakuuden antamisen ja antamisajankohdan jälkikäteiseen todentamiseen ei liity sellaisia ongelmia, jotka ovat velkakirjalain juoksevia velkakirjoja koskevan hallinnanluovutusvaatimuksen taustalla. Tähän nähden todettakoon: (a) miksi tämä ei koskisi muita keskuspankkeja kuten Euroopan keskuspankkia, ja (b) VKL:n perusteluihinkin nähden vakuuden todentamisen ja oikeusturvallisuuden kannalta on olennaista, että luovuttaja/pantinantaja on luottolaitos eikä se, että vastaanottaja/pantinsaaja on keskuspankki.
Edellä olevan perusteella Suomen Asianajajaliitto katsoo, että oikeustilan selventämiseksi olisi suotavaa, että VKL 22.2 §:ään ehdotettu muutos koskisi pankin tai muun rahoituslaitoksen juoksevien velkakirjojen panttauksia yleisesti eikä Suomen Asianajajaliitto näe perustetta rajoittaa poikkeuksen soveltamista koskemaan yksinomaan Suomen Pankkia.
Tekniset tarkennukset:
Sivun 7 selvitysdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan perustelukappaleen viittaus nettoutuslakiin tulisi olla nettoutuslain 2 §:n 4 momenttiin.
Yleisperusteluissa (1 Johdanto) sivulla 2 viitataan muutosdirektiiviin 2009/47/EY. Viittauksen tulisi olla direktiiviin 2009/44/EY.
Helsingissä 24.3.2010
SUOMEN ASIANAJAJALIITTO
Riitta Leppiniemi
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja
LAATIJA
Asianajaja Henrik Mattson, Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy, Helsinki
Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu arvopaperimarkkina- ja rahoitusoikeuden asiantuntijaryhmässä.
